Ajankohtaista

23.8
Päivitin vanhentuneen tiedon sivulle "koiran koulutus: rankaisuja vai palkkioita". Maa- ja metsätalousministeriö ei ole tähän päivään mennessä tulkinnut kauko-ohjattavaa sähköpantaa (ihminen tuottaa sähköiskuja koiralle) laittomaksi välineeksi.

Sähköpannan voidaan tulkita aiheuttavan koiralle eläinsuojelulain vastaista tarpeetonta kipua ja kärsimystä, mutta tälläiseen tulkintaan tarvittaisiin oikeusistuimen ennakkotapaus ja sellaista ei toistaiseksi ole.

10.5
Vaihdoin "Koiran hoito ja koulutus -sivun" alalinkin nimeä, joka oli aiemmin "Muuta tietoa koulutuksesta" ja nyt "Varo epäeettisiä koulutusmenetelmiä".
Lisäsin sivulle linkin "No Cesar Millan -sivustolle".

Lisäsin "Varo epäeettisiä koulutusmenetelmiä"
- sivulle myös SEY:n, Hesyn ja Etsijäkoiraliiton tiedotteen 4.4.2011 "Eläinjärjestöt varoittavat epäeettisistä koirakouluista - Koirankoulutusala on pitkälti säätelemätöntä toimintaa".

Lisäsin "Koiran koulutus, rankaisuja vai palkkioita -sivulle" linkin "Suomen Eläintenkouluttajat ry"

MAAILMASSA ON TÄLLÄ HETKELLÄ ARVIOLTA 600 MILJOONAA KOIRAA, JOISTA 80 % ON KODITTOMIA TAI EI-TOIVOTTUJA (WSPA)

TARHALTA TULLEEN KOIRAN HOITO-OHJEET

 

p1250067_copy.jpg

Liian monet tarhalta vasta Suomeen tulleet koirat pääsevät karkuun. Kuvassa pantavaljas -yhdistelmä, josta koira ei pääse karkuun. Koiran hihan/fleksin voi myös kiinnittää vyötärövyöhön siltä varalta, että koiran hihna/fleksi luistaa vahingossa käsistä.

 

TERVEYS

Uusintamadotus muutaman päivän kuluttua Suomeen tulosta

Eviran maahantuontisäädösten mukaan koiralle tulee antaa lähtömaassa ekinokokkoosi lääkitys enintään 30 päivää ennen koiran saapumista Suomeen.

Mikäli madotus on annettu tarhalla 30 päivää ennen maastalähtöä, koira voi saada tarhalta vielä uudestaan matoja tai sen elimistöön voi jäädä toukka-asteella olevia matoja. Siksi on tärkeää uudelleenmadottaa koira Suomessa. Evira suosittelee, että uusintamadotus annetaan maahantuodulle koiralle viimeistään 30 päivän kuluttua edellisestä lääkityksestä.

Mikäli koira vaikuttaa terveeltä (ei ole mm ripulia jne) niin sille on suositeltavaa antaa uusintamadotus muutaman päivän sisällä siitä kun koira on tullut Suomeen. Näin varmistetaan, että madot ja niiden toukatkin saadaan pois koiran elimistöstä. Drontal/Droncit madotuslääke tehoaa ekinokokki matoihin (vaikuttava aine pratsikvanteli) ja sitä saa käsitavarana apteekeista. Madotuksen antamispäivä lähtömaassa löytyy koiran passista kohdasta VII ECHINO-COCCUS TREATMENT.

Viikko Drontal/Droncit matolääkkeen antamisesta on koiralle syytä antaa Axilur tai Benecur Vet -matokuuri. Nämä matolääkkeet (vaikuttava aine fenbendatsol) tehoavat eri tyyppisiin matoihin kuin Drontal/Droncit matolääke. Jatkossa koira kannattaa madottaa 1-2 kertaa vuodessa tai aina kun loisia on todettu ja ennen rokotusta.

Koiraa ei saa viedä koirapuistoon ennen kuin se on saanut molemmat matokuurit. Koiran kakat on kerättävä huolella talteen vielä viikko matokuurien antamisen jälkeen. Ekinokokki on erityisesti Keski-Euroopassa vitsaus ja se leviää koirien ulosteiden välityksellä mm metsämarjoihin.

Ulkoloishäätö tarvittaessa

Ulkoloishäädön antopäivämäärä selviää koiran passista kohdasta VI TICK TREATMENT. Ulkoloisiin tehoaa apteekissa käsitavarana myytävä Frontline ulkoloishäätölääke. Mikäli koiralle ei ole annettu ulkoloishäätöä lähtömaassa, se kannattaa antaa muutaman päivän sisällä siitä kun koira on kotiutunut, jos koira vaikuttaa terveeltä. Jos ulkoloishäätö on annettu lähtömaassa noin viikon sisällä maastalähdöstä, ulkoloishäätöä ei ole välttämätöntä antaa ellei ulkoloisia ole selvästi havaittavissa. Koiralla saattaa esiintyä aluksi hilsettä ilmastonmuutoksen, huoneistonkosteuden muutoksen tai stressin vuoksi ja silloin ulkoloishäätö kuivattaa koiran ihoa turhaan. Koiran turkki kannattaa pestä miedolla öljypitoisella koirashampoolla jos ulkoloisia ei ole ja koira silti kovin rapsuttelee. 


Eläinlääkärissä käynti

Koiralle kannattaa varata aika heti madotusten jälkeen eläinlääkäriin perusterveystarkastukseen, vaikka koira vaikuttaisi täysin terveeltä. Jos koira vaikuttaa sairaalta, sillä on esim. korva- tai silmätulehdusta tai tulehtuneita haavoja, ne pitää hoidattaa välittämästi koiran saavuttua ennen kun matolääkitys aloitetaan. Koira kannattaa myös tunnustella hyvin kauttaaltaan ettei sillä ole kipukohtia.

Koska Suomessa kaikki eläinlääkärit eivät tunne kovin hyvin muissa maissa esiintyviä tauteja tai tiedä mitä terveysriskejä tarhakoirilla voi olla, sinun tulee itse perehtyä mahdollisimman hyvin maakohtaisiin tauteihin ja osata kertoa eläinlääkärin terveystarkastuksessa mihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota.


Piilevät vammat ja tulehdukset
Tarhakoirilla voi olla hoitamattomia hammasvaurioita ja siksi ne tulisi tarkastaa erityisen huolellisesti. Jos koira on kastroitu/steriloitu tarhalla, pyydä eläinlääkäriä tarkistamaan, että haava on kunnolla parantunut.

Tarhakoirilla saattaa olla jotain piileviä vanhoja tukielin ongelmia (esim auto tönäissyt joskus), joita tarhalla ei ole tutkittu. Suositus on, että koira röntgenkuvattaisiin kokonaisuudessaan (kerro aikaa varattaessa jos haluat kuvauksen terveystarkastuksen yhteyteen). Tarhat tekevät yleensä vain kiireellisyyttä vaativat hoitotoimenpiteet koiralle.


Tautitestit

Mikäli koiralle on tehty erityisiä tautitestejä, kannattaa kysyä eläinlääkäriltä onko hänen mielestään näitä aiheellista testata Suomessa uudestaan. Testattavia tauteja ovat lähtömaassa mm. leishmania, sydänmato, erlichia. Mikäli tarhalla tehdyt testitulokset ovat erillisellä paperilla, eikä merkitty passiin, näytä myös nämä todistukset lääkärille. Jos tuontimaassa esiintyy paljon leishmaniaa, on suositeltavaa, että koiralle tehdään uusi leishmania -testaus viimeistään vuoden Suomessa olon jälkeen, vaikka koira olisi saanut negatiivisen leishmania -tuloksen tarhalla. Ota selvää missä eläinlääkäriasemilla tehdään leishmania tai muita erityistautitestejä.


Rokotukset
Koiran saamien rokotusten antopäivämäärät löytyvät passista; Rabies -rokote löytyy kohdasta IV VACCINATION AGAINST RABIES, kolmos- (parvo, penikkatauti, maksatulehdus) tai nelosrokote (sisäältää edellisten lisäksi kennelyskän) sekä leptrospiroosi rokotteet löytyvät kohdasta VIII OTHER VACCINATION. Rabies ja kolmos/nelos-rokotteet tulee yleensä uusia vuoden kuluttua passiin merkitystä päivämäärästä. Joissain tapauksissa tarha (yhdistys) voi neuvoa uusimaan kolmos/nelosrokotteen kuukauden kuluttua Suomeen tulosta. Noudata tarhan (yhdistyksen) ohjeita rokotuksista. Suomessa elävälle koiralle tulee uusia rabies ja kolmois/nelosrokote kahden-kolmen vuoden välein koiran koko eliniän. 


Terveystarkastus lähtömaassa

Koiralle lähtömaassa tehty lääkärintarkastus päivämäärä löytyy passista kohdasta IX CLINICAL EXAMINATION. Mikäli koira on tuotu maahan noudattaen Eviran traces -järjestelmää, sille tulee olla tehty lääkärintarkastus, jossa koira todetaan matkustuskuntoiseksi, enintään 48 tuntia ennen maastalähtöä.


Sirutunniste

Huolehdi että eläinlääkäri tarkistaa, että koiralta löytyy siru ja että sen numero vastaa passissa olevaa numeroa (joillain koirilla saattaa olla kaksi sirua kodinvaihdoista johtuen). Muistathan ilmoittaa koiran passissa olevan sirunnumeron joko SEYn sirurekisteriin http://www.turvasiru.fi ja/tai Kennelliiton sirurekisteriin siltä varalta, että koirasi katoaa. Muutoin sirusta ei ole katoamistapauksessa mitään hyötyä.

Vakuutus
Muistathan että mikäli koira on terve, sinulla on mahdollisuus hakea koiralle hoitokuluvakuutusta. Tutustu eri vakuutusyhtiöiden ehtoihin.
  

LIIKUNTA JA TURVALLISUUS 

Rauhallista liikuntaa aluksi

Liikunta kannattaa pitää ensimmäisen viikon aikana vähäisenä ja antaa koira tutustua ympäristöön rauhassa. Koiran lihaskunto tarhalla olon jälkeen on yleensä heikko ja siksi sen tulee antaa rauhassa kerätä voimia liikuntaan.  

Koiraa ei kannata viedä ensimmäisten viikkojen aikana koirapuistoon (vaikka se olisi saanut matokuurit). Koira saattaa karata koirapuistosta jotain pelästyttyään tai se voi säikähtää toista koiraa. Koirapuistoilu kannattaa aloittaa vähitellen vasta kun olet tutustunut koiraan ja sen luonteeseen kunnolla.


Varo ettei koira pääse karkuun

Vastatullutta koiraa ei saa päästää vapaaksi ennen kuin se on kunnolla kotiutunut ja sen kanssa on harjoiteltu luoksetuloa aidatulla aluella.

Vastatullut koira karkaa herkästi, koska se ei ole vielä muodostanut luottamussuhdetta omistajaan. Vastatullut koira myös saattaa säikähtää pientäkin asiaa ja juosta karkuun. Yleisimmät paikat mistä vastatullut koira yleensä karkaa ovat kotiovi ja autonovi. Mikäli ulko-ovessasi on kahva, kannattaa ovi lukita sisältä päin, koska monet koirat saavat kahvat helposti auki. Väliovesta (ja muista ovista) on usein mahdollista kääntää kahvat ylös tai ruuvata kokonaan irti jottei koira saa ovea auki. 

Asunnosta ulos lähdettäessa ja sisälle mentäessä pitää varmistaa, että koira on kunnolla kiinni ennen kuin aukaisee oven. Myös auton ovien kanssa pitää olla huolellinen ja varmistua, että koira on kunnolla kiinni aina ennen kuin aukaisee auton oven.

Koiralle kannattaa ensimmäisinä viikkoina laittaa sekä valjaat että panta. Panta kannattaa kiinnittää valjaisiin välihihnalla siltä varalta että koira pääsee valjaista (tai pannasta) pujottautumaan pois. Monista y-mallisista valjaista koira pääsee helposti pujottautumaan irti jos valjaat eivät ole täysin oikein mitoitetut. Myös ja jos panta on vähän liian löysällä, koira helposti pujottaa pään siitä läpi jos se vaikka säikähtää jotain.

Myös hihnan kanssa kannattaa olla varovainen, jottei se pääse lipsumaan käsistä. Älä käytä fleksiä jollet ole kiinnittänyt sitä vyötäröön turvahihnalla. Kädestä irronnut fleksi on koiralle hengenvaarallinen jos koira karkaa.

Vastatullutta karannutta koiraa on erittäin vaikea saada kiinni. Jos koira kaikista varotoimista huolimatta pääsee jostain syystä karkuun, valjaisiin tai pantaan kannattaa kiinnittää laatta, missä on puhelinnumerosi.

RUOKINTA

Kuivamuonaa aluksi

Yleensä koiratarhat ruokkivat koiraa kuivaruoalla, joten se on turvallisin valinta alussa

Mikäli koiralla on ripulia, voit antaa apteekissa käsitavarana myytäviä Canicur ja Attapekt ripulilääkkeitä (ja suolaliuosta). Jos ripuli jatkuu kolme päivää pitempään vie koira lääkäriin.

Jos koira on alipainoinen tai ei syö hyvin voi antaa apteekissa käsitavarana myytäviä Nutrisal ja Nutriplus lisäravinnetta. Jos koiran on syömättä kolme päivää pitempään tai sen paino ei ala nousta vie koira lääkäriin.